Pihabongaus

Viikonlopun aikana järjesti Birdlife valtakunnallisen Pihabongaus-tapahtuman, johon jokainen voi osallistua. Pihabongaus tarkoittaa käytännössä sitä, että tunnin aikana tarkkaillaan ja ihmetellään mitä lintuja esim. omalta kotipihalta löytyy. Pihabongaus ei ole kilpailu, vaan sen avulla kartoitetaan maan linnustoa.

Eväät siis mukaan (en tiedä miksi, koska täähän kesti vain tunnin!), kiikarit ja lintukirja ulottuville ja pihakeinuun istumaan tunniksi. Lämmin pilkkihaalari ja hyvä supatteluseura teki tunnista mieleisen.

Ai mitä me nähtiin? Harakoita, talitinttejä, variksia, pikkuvarpusia ja naakkoja. :D Ei tullut merikotkia eikä pingviinejä, mutta onneksi edes muutama lintunen tuulisesta päivästä huolimatta.

Mikä musta tulee isona?

Pikku hiljaa alkaa muotoutua mitä elämältä haluaa. Alkaa ymmärtää mistä nauttii, mikä on itselle hyväksi ja mitä ei elämältään halua. Mutta mitä se kaikki tarkoittaa käytännössä ja miten siihen pääsis?

Eläimet, luonto, ulkoilma, hyvä ruoka ja läheisten seura. Pitkät juttutuokiot ystävien kanssa, yhteiset projektit ja elämän jatkuva kehittäminen parempaan suuntaan on niitä hetkiä, mitä muistelee hymyllä vielä pitkään.

Olen lähiaikoina lukenut myös kirjaa, joka pohtii tieteellisestä näkökulmasta eläinten käytöstä. Elollisten käytöstä ohjaa lähes ainoastaan asiat, jotka tuottavat mielihyvää. Maukas ravinto, lajitoverin kyhnytys, peloton ympäristö ja sopiva lämpötila. Toisaalta nuo nautinnolliset asiat ovat myös eläimelle hyväksi kuin vahingossa. Kun kana kylpee auringossa ja tomussa se tietämättään (?) puhdistuu myös kirpuista. Kun kissa leikkii innokasta jahtausleikkiä, sille on niistä loikista ja syöksyistä ehkä hyötyä, kun se seuraavan kerran yllättää hiiren.
Jotenkin haluaisin itsekin seurata vain asioita, jotka tuntuvat hyvältä. Ikuinen hedonisti ehkä..

Ja myös työnteon haluan olevan mielekästä. Haluan elämän, josta en tarvitse lomaa. Työn joka palkitsee. Uskon myös, että maaseudulta ja eläimien hoitamisesta löydän sen duunin itselleni. Tietty lisäyksenä taidetta, luomista, yhteisöllisyyttä, hyviä tekoja ja hyvää ruokaa.

Katselin pihamaaltani pellolle päin ja näin kuinka aurinko värjäsi taivaan. Pitää olla aikaa, pitää keretä jäädä ihmettelemään ja pitää ehtiä valokuvata. Liian pitkä pimeä jakso ja liian pitkä To do-lista uuvuttaa ja saa kumman helposti vajoamaan synkkyyteen. Muutama kaunis hetki ja taas on puhtia hieman enemmän. Ainakin sen verran, että jaksaa hakea puita, lämmittää hellan ja sen seurauksena onkin ihana nautiskella mökin lämmöstä näiden ekojen kunnon pakkasien aikana. 

Olen ollut etuoikeutettu saadessani mahdollisuuden päästä issikkavaelluksille parina viikonloppuna.
Tuntuu, että ajatukset kirkastuvat ja mielenterveys paranee, kun saa tölttäillä metsässä
nauttien päivän ainoista valoisista hetkistä pörröisen hevosen selästä. 

Mutta tämä on varmaan vasta matkan alkua. Mikä se lopulta itselle muotoutuva elämä on. Onko se maatalousyrittäjän elämä, karjanhoitajaksi jollekin isolle tilalle vai jonkinlainen omavaraisen pienen tilan pito. Mitä mahdollisuuksia tarjoaa osuuskuntatoiminta tai vaikka ekokylät tai muut kyläyhteisöt? Minkälaisia oppeja ja eväitä tulen saamaan erilaisista harjoittelupaikoista ja pääsenkö kokeilemaan minkälaista olisi elämä paimenena? Maatalouden perustutkinto ja maatalousala on laaja ja tuntuu, että polkuja lähtisi vaikka mihin suuntaan. Ehkä se tästä vielä selkeytyy. Ehkä jonain kertana peilikirkkaalla järvenjäällä luistellessa tai metsäretkellä pöllöä ihmetellessä tiedän mihin mennä. Nyt ei ole mitään tietoa. Pitänee vaan nauttia matkasta.  

Traktorihommia

Tämä kaupungin kasvatti pääsi vihdoin harjoitteleen traktorilla ajamista!
Missä normaalisti ihmiset (ja varsinkin naiset) oppivat ajamaan traktoreita ja maaseudun työkoneita, jos kasvaa kerrostalossa? Tai kuinka moni antaa kalliit koneensa harjoitteluun jollekin, joka ei ole koskaan ajanut.

No nyt ollaan oikeassa koulussa!

Pari eri-ikäistä Valtraa tuli ajettu ja uudempi John Deere. Vähän erilaista kuin se eräs Zetori..

Sitten treenattiin vielä rehunjakovaunun ja etukuormaajan käyttöä.

Söpöt tytöt navetalla arvioivat karjakkokokelaan toimintaa.

Paljon enemmän ois voinut ottaa valokuvia traktoreista,
mutta jostain syystä kameran muistiin oli tallentunut kymmeniä
kuvia hiehoista ja muun muassa tästä pikku Mangosta.

Tässä vielä viime kesältä se elämäni ensimmäinen traktori, jolla ajoin. <3

Lihajuttuja taas. Taitaa olla syksy.

Kalkkunat vihdoin lihana, pässien teurastusta suunnitteilla ja pakastimia sulateltu, että vuoden sato mahtuisi kylmään. Arvostan lihaa, joka on kasvatettu hyvin ja eläin on päässyt toteuttamaan luontaisia tarpeitaan. Siksipä kannattaa kasvattaa liha itse. Voi vaikuttaa eläinten oloihin juuri niin paljon kuin haluaa. 

Vapaana pihalla laiduntanutta ja luomurehulla
kasvanutta kalkkunaa valmiina juhlapöytään!

En ole ostanut possua aikoihin, koska tuotantotavat ovat sellaisia, mitä yksinkertaisesti ei voi tukea. Tonkiva ja touhukas elukka kuuluu mielestäni ulos kaivelemaan juuria ja juurakoita. Samoin porsitushäkkien käyttö useita viikkoja, on mielestäni jotain mitä ei hirveesti voi puolustella (muuta ku rahalla). Parin vuoden pekonittomuuden jälkeen täytyy todeta, että kyllä sitä possun lihaa vähän kaipaa. Se on hyvää! No joo, syön joskus luomupossua ja onhan sitä sianlihaa joskus tarjottukin (ja tottakai syön hyvällä ruokahalulla jos ruokaa tarjotaan :D ).

Löysinpä sitten Perkkiön tilan joka kasvattaa possua villinä ja vapaana. He myös ruokkivat siat kotimaisella rehulla. Päätin tarttua tilaisuuteen ja tilasin puolikkaan sian. Aivan mahtava setti muhkeita pekoneita, kasleria, kinkkua, kylkeä ja jauhelihaa saapui! Leikkuutavan sai päättä itse ja kuinka usein oikeasti voit ostaa lihaa mikä on edellisenä päivänä teurastettu? Lisänä luita, silavaa, pää ja sorkkakin.

Kuva: Perkkiön tila

Kuva: Perkkiön tila

Joskus meillä on varmaan omia possuja. Toivotaan. Treenataan nyt tämän kokkausta ensin ja tutustutaan vähän lisää mitä possukat tarvitsisivat elääkseen tyytyväisinä ja terveinä.

Sanottakoon vielä, että onneksi ainut vaihtoehto ei ole mennä S-K-marketin valikoiman mukaan tai vaihtoehtoina vain virallinen luomu tai sitten tehotuote, jonka alkuperästä ei tiedä edes tuottajamaata. Pieniä, eläinten hyvinvointiin keskittyviä tiloja on paljon ja ne ei toimi, ellei niiden tuotteita arvosta. Nyt syksyllä on paras aika bongata suoramyynti-ilmoituksia ja hankkia vuoden lihavarastot täyteen. Ei tarvi sitten jouluna itkeä, kun ei mistään saa luomukinkkua tai juhannuksena kun ei sa grilliherkkuja yhtään eettisemmin kasvatettuna.

Tässä vielä esimerkki pakastimen järjestämisestä:
pakastimen oveen lappu, jossa sisältö suurin piirtein.
Nimitarrat ei pysy kuitenkaan laatikoiden kyljissä ja ois kiva tietää
mistä päin pakastinta lähtee mitäkin etsimään. Suosittelen!

Omat kasvatit ruokana

Tämän kirjoituksen olen kirjoittanut 10.2.2013
Aihe nousi taas ylös, joten päätin julkaista tämän uudelleen.

Omat kasvatit ruokana

Lähiaikoina olen saanut keskustella tästä aiheesta yhä enemmän ja enemmän. Yleisin kommentti on "en voisi koskaan kuvitella syöväni omia eläimiäni". Useimmat pitävät silti ajatuksena hyvänä, mutta totuus tuntuu niin kauhealta, että ei voisi kuvitellakaan teurastavansa itse ja vielä itse kasvatetun eläimen.

En ole elämäni aikana koskaan joutunut perustelemaan, jos ostan kaupasta jauhelihaa, broilerisuikaleita tai tilaan ravintolassa pihvin. Miten lihan kulutuksesta on tehty niin helppoa? Halpaa, maukasta massaa, josta ei erota edes, että se on alunperin jostain hengittävästä otuksesta.

Eläinten teurastaminen ei ole kivaa. Se on homma joka täytyy tehdä jos liharuokaa haluaa pöytään. Teurastaminen, nylkeminen, suolistus ja paloittelu tapahtuu jokaiselle kaupan vakumipakatulle lihalle, vaikka sitä ei olisi itse näkemässä. Viime kesänä mietin, että jos en saa näitä lihaksi kasvattamiani eläimiä itse teuraaksi, alan kasvissyöjäksi. Hyvillä ohjeilla, kokeneempien ihmisten neuvoilla ja avulla homma onnistui kuitenkin. Sain onneksi paljon teoriatietoa ennen varsinaista teurastusta, joten ymmärsin mitä missäkin vaiheessa tapahtuu ja mikä on normaalia eläimen kuollessa. Kuitenkaan pupujen teurastusta edeltävänä yönä ei tullut nukuttua ja kukkopoikien haku navetasta pölkylle ensimmäistä kertaa veti aika hiljaiseksi.

Ei minulle käynyt niin, ettenkö voisi omia eläimiäni syödä. Mutta jotain minulle tapahtui: tuntuu inhottavalta syödä lihaa, josta ei tiedä missä se on elänyt ja minkälaisissa oloissa.

Kanasalaatti, broilersuikaleet ja rintafileet. Silmieni eteen tulee mielikuva linnusta, joka makaa paikallaan, on huonossa sulkapeitteessä, eikä nouse ylös kuin syödäkseen lisää. Ennen pidin lintuja enemmän verrattavissa kaloihin: köllöttelevät edestakaisin, syövät ja lisääntyvät. Nyt kanoja kasvattaneena olen tajunnut, että olin väärässä.

Tämän voikin lopettaa yhden suloisen lihakarjan kuvaan. Ulkoiltiin tänään vasikan kanssa pihaton puolella. Jyrinä veti hienoja pukkihyppelyitä, söi lunta ja otti vastaan tallityttöjen silityksiä.

Edelleen olen melko samoilla linjoilla.
Ehkä haluaisin vielä painottaa, että ostamalla ruokaa pöytääsi, tuet aina väistämättä jotain tuotantotapaa. Miksipä ei sitten sponsoroisi sellaista, joka täyttää omat kriteerit eläinten hoidolle ja kasvatukselle.

Ihana huomata nyt syksyn tullen useiden tilojen suoramyynti-ilmoituksia! On valittavana vapaana kasvatettua possua, luomukinkkuja, laidunruokittuja karitsoja,..

Vähemmän lihaa lautaselle, mutta laadukkaampaa.

Kotikanalan talvi

Talvi tulee. Ennen kylmää olisi vielä miljoona duunia tekemättä ja sitten pääsee vihdoin talvilepoon. Tai ainakin hengähtämään.

Ihan sama mitä puuhaat pihalla, me seurataan.

To do -listalla on tietty eläinten tilojen kunnostus talvea varten. Vanhat likaiset tai ylimääräiset kuivikkeet tyhjennetään pois ja orret ja pesät siivotaan. Tällä kertaa myös kalkitsin seinät. Kalkitseminen tekee pienenkin kopperon valoisaksi ja kai se jotain pöpöjäkin tappaa.

Lämpölamput kattoon, heinät ylisille eristämään ja kunnon luukku vielä ulkotarhan ovelle.
Tulkoon talvi.

Mitä tekee kana sillä välin?
Menee purukärryyn kylpemään.

Laitoin yhden houkutusmunan valmiiksi uuteen pesälaatikkoon.
Seuraavana päivänä sen viereen oli ilmestynyt toinen.

Kanat hyväksyivät uuden sisustuksen ja tulivat syömään. 

Muutama päivä myöhemmin ei enää uusi pesälaatikko kelvannut,
vaan jokainen käy ylhäällä seinällä olevassa vanhassa pesässä..

Oman maan tryffeleitä!

Kun oman pihan kasveja oppii tuntemaan, etsimään ja tunnistamaan, niin pienestäkin pihasta saa paljon iloa irti.

Olen onnekas, koska naapurustossa asuu todella monenlaista osaajaa. Tässä sunnuntaipäivän sankarit: Terhi ja lagotto Leo.

Leo on syntynyt Italiassa ja tietää miltä tuoksuu tryffelit. Terhi taas on innokas sienestäjä ja koirankouluttaja, joten hyvä tiimi kerrassaan. 

Sunnuntaina päätettiin tutkia, josko meidänkin pihalta löytyisi tryffeleitä ja vanhan tammen aurinkoinen edusta ei pettänyt: pieniä, tuoksuvia tryffeleitä saatiin monta! Voi, kuinka jännää tonkia maata koiran nenän johdolla ja vielä löytää pieniä nököjä, jotka tuoksullaan kertoi, että oikeilla jäljillä ollaan. Lajitunnistus on melko mahdotonta, koska kotimaisista tryffeleistä ei tietoa ole saatavilla, mutta jotain tryffeleitä ne ainakin oli marmorisen kuvioinnin ja parfyymisen tuoksun perusteella.

Tänään meillä siis syödään lajitunnistamattomia sieniä ja oman pihan leimaamattomia munia.
Living on the edge! :D