Omat kasvatit ruokana

Tämän kirjoituksen olen kirjoittanut 10.2.2013
Aihe nousi taas ylös, joten päätin julkaista tämän uudelleen.

Omat kasvatit ruokana

Lähiaikoina olen saanut keskustella tästä aiheesta yhä enemmän ja enemmän. Yleisin kommentti on "en voisi koskaan kuvitella syöväni omia eläimiäni". Useimmat pitävät silti ajatuksena hyvänä, mutta totuus tuntuu niin kauhealta, että ei voisi kuvitellakaan teurastavansa itse ja vielä itse kasvatetun eläimen.

En ole elämäni aikana koskaan joutunut perustelemaan, jos ostan kaupasta jauhelihaa, broilerisuikaleita tai tilaan ravintolassa pihvin. Miten lihan kulutuksesta on tehty niin helppoa? Halpaa, maukasta massaa, josta ei erota edes, että se on alunperin jostain hengittävästä otuksesta.

Eläinten teurastaminen ei ole kivaa. Se on homma joka täytyy tehdä jos liharuokaa haluaa pöytään. Teurastaminen, nylkeminen, suolistus ja paloittelu tapahtuu jokaiselle kaupan vakumipakatulle lihalle, vaikka sitä ei olisi itse näkemässä. Viime kesänä mietin, että jos en saa näitä lihaksi kasvattamiani eläimiä itse teuraaksi, alan kasvissyöjäksi. Hyvillä ohjeilla, kokeneempien ihmisten neuvoilla ja avulla homma onnistui kuitenkin. Sain onneksi paljon teoriatietoa ennen varsinaista teurastusta, joten ymmärsin mitä missäkin vaiheessa tapahtuu ja mikä on normaalia eläimen kuollessa. Kuitenkaan pupujen teurastusta edeltävänä yönä ei tullut nukuttua ja kukkopoikien haku navetasta pölkylle ensimmäistä kertaa veti aika hiljaiseksi.

Ei minulle käynyt niin, ettenkö voisi omia eläimiäni syödä. Mutta jotain minulle tapahtui: tuntuu inhottavalta syödä lihaa, josta ei tiedä missä se on elänyt ja minkälaisissa oloissa.

Kanasalaatti, broilersuikaleet ja rintafileet. Silmieni eteen tulee mielikuva linnusta, joka makaa paikallaan, on huonossa sulkapeitteessä, eikä nouse ylös kuin syödäkseen lisää. Ennen pidin lintuja enemmän verrattavissa kaloihin: köllöttelevät edestakaisin, syövät ja lisääntyvät. Nyt kanoja kasvattaneena olen tajunnut, että olin väärässä.

Tämän voikin lopettaa yhden suloisen lihakarjan kuvaan. Ulkoiltiin tänään vasikan kanssa pihaton puolella. Jyrinä veti hienoja pukkihyppelyitä, söi lunta ja otti vastaan tallityttöjen silityksiä.

Edelleen olen melko samoilla linjoilla.
Ehkä haluaisin vielä painottaa, että ostamalla ruokaa pöytääsi, tuet aina väistämättä jotain tuotantotapaa. Miksipä ei sitten sponsoroisi sellaista, joka täyttää omat kriteerit eläinten hoidolle ja kasvatukselle.

Ihana huomata nyt syksyn tullen useiden tilojen suoramyynti-ilmoituksia! On valittavana vapaana kasvatettua possua, luomukinkkuja, laidunruokittuja karitsoja,..

Vähemmän lihaa lautaselle, mutta laadukkaampaa.