tiistai 29. syyskuuta 2015

Kirppistä ja kierrätystä

Omaa tavaroiden ostelua ja kulutusta tulee arvioitua aika ajoin ja varsinkin uutta tavaraa ostaessa miettii onko kaikki todella tarpeellista vai tyydyttääkö ostoksillaan vain shoppailuintoaan. Hävettää myöntää, mutta jostain syvältä sisimmästä nousee sellainen kuluttamisen euforia, joka innostuu, kun on rahaa ja pystyy kaupasta ostamaan uusia juttuja elämäänsä.

Ja sitten tulee järki, joka sanoo, että jos et todella tarvitse, niin älä osta. Ja jos ostat, niin osta hyvää ja kestävää. Ja kotimaista. Ja luomua. Ja eettisesti valmistettua. Äh. Onneksi on kirpputorit!

Tänä kesänä huomasin, että mulla ei ole kunnon ulkoiluvaatteita. Ei kuoritakkia eikä edes hyviä kenkiä trekkailuun. Vanhat verkkarit ja siskolta lainatut tuulihousut jalassa sitten viiletettiin ympäri Norjan vuoria ja välillä kastuttiin litimäräksi, kun ei kotoa lähtiessä löytynyt edes sitä sadetakkia mukaan. Olin mä niitä ulkoilutakkeja ja kurahousuja käynyt kaupastakin katselemassa, mutta eräilykampeet ei oikein mahtunut mun budjettiin mitenkään päin. Onneksi on kirpputorit!

Tänään sitten tuli täyttymys kaikkeen siihen puutteeseen ja vähän vielä herätysostoksia päälle!
Jotenkin mua ilahduttaa se, että mitään näitä tuotteita ei ole jouduttu minua varten kenenkään selkänahasta tai luonnonvaroista riistämään, vaan tavarat on jääneet jollain vanhaksi ja nyt roskiksen sijaan ne päätyvät minulle.

Aina ei löydä mitään, joskus ostaa ihan turhaakin kamaa, mutta joskus vaan löytyy se oikea kirppari ja sinne sattuu oikeat myyjät.

Nahkaiset McKinley vaelluskengät
Puma-tennarit
Nahkaiset Footprints-Birkenstock varrelliset syyskengät
Lapaset
Villasukat
Pipo
Sadetakki ja kurahousut (tuo maastokuviollinen)
Everest-kuoritakki (musta)
Icepeak-fleece
Marimekon jokamies-kauluspaita
Raidallinen huppari
Perustennarit

Kaikki oli hyvässä kunnossa, paitsi Marimekon paita, josta puuttui pari nappia.
Koko setti hintaan 79,60 €. Sillä rahalla en olisi kaupasta saanut edes niitä vaelluskenkiä. Saati sitten noita toisia nahkasaapikkaita, joilla aion tepsuttaa tulevat syksyt ainakin seuraavat 10 vuotta!

Ja sitten se hulluin heräteostos: Pöydäksi muuntuva, vanha, poljettava ompelukone: vain 20 €. Hihii! Sitten, kun joskus istun kynttilänvalossa pienessä jurtassani, voin korjata vaatteita ilman sähköä :D



perjantai 25. syyskuuta 2015

Laidunkausi ja kakkapäivitys


Tänäkin kesänä meillä oli pieni lauma kevään pässikaritsoja kasvamassa. Pässit laidunsivat joutomaata ja vaikka ruokaa riitti niityllä paljon, niin sateinen kesä aiheutti herkästi laidunripulia. Siirrettiin pässipojat metsäisempään pusikkoon, jossa saivat järsiä lisäksi puiden kuoria ja muita kuitupitoisempaa evästä. Lisäksi tarjottiin enemmän kuivaa heinää lisäruokana.

Tämä on nyt vähän kakkapäivitys, mutta tätä kai se
karjakon arki välillä on. Voi sitä iloa, kun laitumelta
löytyy kuivia papanoita ja pässien masut on taas kunnossa.  :)

Lampaat on olleet kyllä yllättävän hyviä pusikon raivaajia. Metsikön reunalla kasvoi yli metrin korkeaa horsmaa, vatukkoa ja muuta risukkoa. Lampaat ovat lyhyessä ajassa rouskuttaneet kaiken, jopa metsästä on löytynyt syötävää. Naapurit antoivat tämän metsäkaistaleen käyttöömme ja nyt hyöty on molemminpuolinen, kun voidaan pitää eläimet oman pihan läheisyydessä, mutta niillä on maisemanhoidollinen tehtävä ja säästävät näin raivaussahan ja trimmerin bensaa.


Kaikki syöty siihen korkeuteen, nihin lammas yltää. 

Hyvä, että tuolta edes ihmistä näkyi, kun aitaa pystytettiin ja nyt pelkkä tanner jäljellä.
Syksy alkaa värittää maisemaa ja lisäruokintaa joutuu jo järjestämään.

Norjalaisen vuoristomaiseman inspiroimaa aidanpystytystä törmällä :D

Sorkkapolku





keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Syväekologiaa?

Kävin maanantaina luennolla, jossa avattiin vähän syväekologian periaatteita ja käsitteitä. Luennon piti Göran Ekström. Norjalainen filosofi Arne Næss ei ole suuntausta keksinyt, vaan muotoillut lähinnä ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi mistä on kyse ja Ekström avasi noita periaatteita.

Syväekologian ajattelusuunta on hahmoteltu jo joskus 70-luvulla, mutta filosofia ei juuri vanhene, vaikka periaatteita lukisi nykyäänkin.

Pääperiaatteet: 
  1. Inhimillisen ja ei-inhimillisen elämän hyvinvointi ja kukoistaminen maapallolla on itseisarvo. Ei-inhimillisen elämän arvo ei riipu sen hyödyllisyydestä ihmisen tarkoituksiin.
  2. Myös elämänmuotojen rikkaus ja monimuotoisuus ovat arvoja itsessään, ja ne myötävaikuttavat inhimillisen ja ei-inhimillisen elämän kukoistamiseen maapallolla.
  3. Ihmisillä ei ole oikeutta vähentää tätä rikkautta ja monimuotoisuutta muuten kuin tyydyttääkseen välttämättömät tarpeensa.
  4. Pyrkimys ihmiselämän ja kulttuurien kukoistamiseen sekä pyrkimys ihmisten väkiluvun laskemiseen ovat sopusoinnussa keskenään.
  5. Nykyinen ihmisen aiheuttama häiriö ei-inhimilliselle elämälle on kohtuuton, ja tilanne on huononemassa nopeasti.
  6. Siksi ihmisten toiminnan ja sen perusteiden on muututtava. Muutos vaikuttaa talouselämän, teknologian ja ideologian perusrakenteisiin.
  7. Ideologinen muutos on pääasiassa muutosta kohti elämän laadun ja itseisarvon kunnioittamista, ei pitämistä kiinni elintason kohoamisesta. Laadun ja määrän ero tiedostetaan syvällisesti.
  8. Kaikilla, jotka hyväksyvät edellä luetellut kohdat, on velvollisuus osallistua suoraan tai välillisesti tämän välttämättömän muutoksen aikaansaamiseen.
Sen verran kiinnostavalta kuulosti, että nyt on tilattuna lehti "Elonkehä" ja odotan minkälaista filosofista pohdintaa se tarjoaa. 

Onko mahdollista yhdistää ruoantuotanto, ekologia ja onnellinen elämä?

tiistai 22. syyskuuta 2015

Maatalousalan perustutkinto!!

Koska elämässä tuli vastaan uusia innostavia mahdollisuuksia, päätin tarttua.
Aloitin opiskelut tähtäimessa maatalousalan perustutkinto ja eläintenhoidon osaamisala.

Tuli halu myös päivittää Pihlajamäen kotitilan kaatuneet nettisivut ja päätin laittaa koko paketin näin blogin muotoon. Pihlajamäen kotitilan Facebook-sivun pidän toki myös, mutta pitänee pitää vähän fb-taukoa, jotta opinnot pääsis hyvin käyntiin! :')

Sain koulusta peruutuspaikan, joten olen hieman myöhässä muiden luokkalaisten aikataulusta, mutta intoa on tehdä kaikki rästityöt vaikka samalta istumalta!

Ekana tehtävänä kasvion kerääminen.
Saimme listan, jossa lueteltuna 45 kasvia, lähinnä rikkaruohoja ja muita ei-viljeltyjä peltojen ja kasvimaiden kasveja. Omalta pihalta niitä löytyy runsaasti, joten ainakin osan saan koottua. Pitänee täydentää tuota ensi kesänä, nyt tulee sellanen syyskuun versio.

Mulla on ollut haaveena jo viime kesänä kerätä kasvio, mutta ei ole tullut toteutettua. Valokuvaten tulee nyt tämä kasvio tehtyä, mutta houkuttais joskus tehdä ihan oikea prässättykin versio noista oman pihan kukista.

Osa kasveista oli tuttuja, osa tutun näköisiä, mutten ollut kuullutkaan nimeä. Osa taas palautui mieleeni ja nyt ilahdun joka kerta, kun autolla ajellessa näen pellolla hevonhierakkaa ja muistan sen nimen.

Pistäkää kommenttia jos haluatte koko listan 45 kasvista ja itsekin etsiä ja tunnistaa ne.

maanantai 21. syyskuuta 2015

Pihlajanmäen kotitila

Kuka ja mitä?

Taloamme ja tilaamme asuttaa minä sekä mieheni. Lemmikkinä ja vahtina toimii isovillakoira.

Pihallamme kasvaa vaihteleva määrä ruokaa: vihanneksia, marjoja, hedelmiä ja yrttejä. Metsästä haetaan sienet ja välillä yritetään narrata kaloja.

Vuosi 2013 aloitettiin toiminta uudessa mittakaavassa. Ystäväni ja pitkän linjan eläintenkasvattaja, Mika Pelttari, riensi apuun ja vuokrasimme naapurin vanhan navetan ja saimme aikaiseksi upean ja toimivan omavaraistalouden eläimineen. Tänä vuonna palataan juurille omaan kotiin, oman kasvimaan ääreen, nauttien siitä kaikesta, mikä on mahdollista pienellä pihalla. Takana on laiduneläinten hoitoa, lehmän ja kuttujen lypsyä, upeita kutsuja maalaistalon pihapiirissä ja loputon määrä lannan lapiointia, laitumien rakennusta, heinätöitä, rakentamista, eläinten ruokkimista, juottamista ja poi'ittamista. Nyt lähdetään hakemaan jotain muuta: rauhaa, hyviä raaka-aineita ruokapöytään ja omavaraisuutta.

Yhteistyö eri kasvattajien, kotieläinpihojen, kyläyhteisön ja muiden tahojen kanssa tuntuu ainoalta oikealta tavalta toimia. Yhteisöissä on voimaa, olit sitten pieneltä pihalta tai suurelta farmilta.

Miksi?

Mikään ei ole omalla lautasella niin hyvää, kuin itse kasvatettu ruoka. Kun näkee vaivan idättää, kasvattaa, ravita, kerätä ja kokata, tietää mitä syö ja toisaalta mitä sen eteen on tehtävä. Yleensä ruokaa ei mene roskiin tuon ketjun päätteeksi ja tulee kulutettua vain se mitä tarvitsee.

Mitä enemmän tutustuu tuotantoeläinten pitoon Suomessa, sitä enemmän näkee ongelmia ja moraalisia esteitä tukea rahallisesti tehotuotantoa. Kun samaan aikaan arvostaa maukasta ruokaa ja ruoanlaittoa, on vaihtoehtona alkaa kasvattamaan lihaa omaan pöytään. Täydelliseen omavaraisuuteen ei varmaan ole koskaan mahdollisuutta, mutta askelia oikeaan suuntaan voi ottaa helposti. Itse hoitamiensa eläinten oloihin on helppo vaikuttaa ja nauttiessaan oman pihan satoa tietää, mitä syö. Omilla eläimilläni on hyvä elämä ja hyvä kuolema.

torstai 3. syyskuuta 2015

Miksi pupuja?

Kani pystyy hyödyntämään ravintonaan ihmiselle kelpaamatonta vihantaa ja kaninliha on hyvin ekologinen proteiinin lähde ihmisen ruokavalioon. Kani lisääntyy melko helposti ja kasvaa nopeasti. Laskennallisesti kani tuottaa 3 kg lihaa samalla rehu- ja energiamäärällä, millä nauta tuottaa kilon. Kani on miellyttävä hoidokki ja tuottaa näin iloa koko elinkaarensa ajan. Kanimme kasvavat yhteisöissä, joissa on useampi naaras ja yksi uros. Poikaset kasvatetaan teuraspainoon sisaruslaumoissa. Eläinsuojelulakien määräämät kanien minimitilat ylittyvät moneen kertaan. Kanit teurastetaan ammattimaisesti ja rasittavilta teurasmatkoilta vältytään. Kanin liha on vähärasvaista, vaaleaa ja maukasta.

Kanien turkit otetaan hyötykäyttöön, ja teurasjätteet menevät lemmikkien ruoaksi.

Kaniemme liha päätyy lähinnä omaan ruokapöytäämme.
Saatavilla on turkkeja esim. koirien viehejuoksuun tai parkittavaksi, harjoitusriistaa metsästyskoiratreeneihin sekä muita tuotteita lemmikkien ruokintaan.


tiistai 1. syyskuuta 2015

Historia

Tammikuu 2010
Asuin kerrostalossa Tampereella ja olin aina asunutkin kaupungissa. Minun mummilla tai papalla ei ole ollut maatilaa. Minä olen kotieläimistä ymmärtänyt eniten gerbiilistä tai koirasta. Kuusivuotiaaksi asti asuimme Helsingissä. Muistan, kun käytiin Fallkullan kotieläinpihalla. Näin lehmän, mutta se ei tullut niin lähelle aitaa, että olisin yltänyt rapsuttamaan.


Isosiskon kanssa kotieläinpihalla. Päätin ottaa kivan kissan mukaan.
Myöhemmin opin laittamaan kumpparit oikeisiin jalkoihin.


Nyt kuitenkin jostain syystä heräsi halu lähteä maalle. Tiesin, että kaikkea ei saa heti. Suurissa suunnitelmissa täytyy olla pitkäjänteinen tai todella rikas. Ja suunnitelmia voi toki muuttaa, jos alkaa tuntua huonolta.

Tein siis viisivuotissuunnitelman:
”Sitten, kun täytän 32, minulla on..”
Suunnitelma sisälsi talon maalla, lampaita, kanoja, saunan, leivinuunin ja lautalattian.
Lopussa oli vielä kaneetti: ”nyt kun deadline on päätetty, ei muuta kuin odottelemaan ajan kulua”.

2010 aloin kiinnostua enemmän ruoanlaitosta. Kokeilin erilaisia perinnereseptejä, kiikutin Ahlmanin tilalta maitoa itselleni ja valmistelin kotijuustoja. Aloin syödä perus kotiruokia perus raaka-aineista. Ei aina, mutta silloin kun kokkasin.

Koko kesän vapaapäivät vietin mökillä kalastaen, askarrellen ja vettä kantaen. Jotain iskostui taas syvemmälle päähän. Miksei aina voisi asua näin?

Syksyllä aloin etsiä taloa maalta. Tuntui tyhmältä palata mökiltä takaisin kaupunkiin. Taloa ei löytynyt. Keväällä 2011 olin jo niin tuskastunut, että päätin vaihtaa työpaikkaa. Olin tehnyt iltatyötä ruokaravintolassa piikoen jo monta vuotta. Päätin vaihtoehdoiksi kiva päivätyö tai jos ei löydy, niin kouluun opiskelemaan kotieläinten hoitoa.

Sain töitä Kauppahallista helmikuussa vain hetki ennen koulujen yhteishakua.

Jatkoin kokkailuja, tein kirppislöytöjä (lapikkaat, lammasturkki, juustomuotteja,..) ja päätin pitää haaveestani kiinni.

Yhtäkkiä elokuussa se talo sitten löytyi. Ihan perus omakotitalo. Vanha ja kunnostettava, mutta ei päälle sortuva. Ensimmäisinä viikkoina olin aivan sekaisin. Keitin koko ajan hilloja, mehuja ja leikkelin pensasaitoja. Lämmitin saunaa, istuksin pihakeinussa yötä myöten ja katselin peltoja sieltä suunnasta kun niitä näkyi. Juttelin naapureille, viiletin metsissä koirien kanssa ja rakensin komposteja. Veneiltiin ja tehtiin paljon hyvää ruokaa.

Seuraava kesänä, 2012, otin ensimmäiset hyötyeläimet.

Aika kummallista, että jo seuraavan vuoden tammikuussa tilanne oli tämä: vuokraamaani naapurin navettaan talutettiin lapinlehmä Ilmestys. Sitten juotin vasikalle iltamaidon. En voi uskoa tätä. Kun Ilmestys katseli uutta kotiaan isot pandasilmät ymmällään, silitin ekaa kertaa lehmää.