Pihlajanmäen kotitila

Kuka ja mitä?

Taloamme ja tilaamme asuttaa minä sekä mieheni. Lemmikkinä ja vahtina toimii isovillakoira.

Pihallamme kasvaa vaihteleva määrä ruokaa: vihanneksia, marjoja, hedelmiä ja yrttejä. Metsästä haetaan sienet ja välillä yritetään narrata kaloja.

Vuosi 2013 aloitettiin toiminta uudessa mittakaavassa. Ystäväni ja pitkän linjan eläintenkasvattaja, Mika Pelttari, riensi apuun ja vuokrasimme naapurin vanhan navetan ja saimme aikaiseksi upean ja toimivan omavaraistalouden eläimineen. Tänä vuonna palataan juurille omaan kotiin, oman kasvimaan ääreen, nauttien siitä kaikesta, mikä on mahdollista pienellä pihalla. Takana on laiduneläinten hoitoa, lehmän ja kuttujen lypsyä, upeita kutsuja maalaistalon pihapiirissä ja loputon määrä lannan lapiointia, laitumien rakennusta, heinätöitä, rakentamista, eläinten ruokkimista, juottamista ja poi'ittamista. Nyt lähdetään hakemaan jotain muuta: rauhaa, hyviä raaka-aineita ruokapöytään ja omavaraisuutta.

Yhteistyö eri kasvattajien, kotieläinpihojen, kyläyhteisön ja muiden tahojen kanssa tuntuu ainoalta oikealta tavalta toimia. Yhteisöissä on voimaa, olit sitten pieneltä pihalta tai suurelta farmilta.

Miksi?

Mikään ei ole omalla lautasella niin hyvää, kuin itse kasvatettu ruoka. Kun näkee vaivan idättää, kasvattaa, ravita, kerätä ja kokata, tietää mitä syö ja toisaalta mitä sen eteen on tehtävä. Yleensä ruokaa ei mene roskiin tuon ketjun päätteeksi ja tulee kulutettua vain se mitä tarvitsee.

Mitä enemmän tutustuu tuotantoeläinten pitoon Suomessa, sitä enemmän näkee ongelmia ja moraalisia esteitä tukea rahallisesti tehotuotantoa. Kun samaan aikaan arvostaa maukasta ruokaa ja ruoanlaittoa, on vaihtoehtona alkaa kasvattamaan lihaa omaan pöytään. Täydelliseen omavaraisuuteen ei varmaan ole koskaan mahdollisuutta, mutta askelia oikeaan suuntaan voi ottaa helposti. Itse hoitamiensa eläinten oloihin on helppo vaikuttaa ja nauttiessaan oman pihan satoa tietää, mitä syö. Omilla eläimilläni on hyvä elämä ja hyvä kuolema.