Traktorihommia

Tämä kaupungin kasvatti pääsi vihdoin harjoitteleen traktorilla ajamista!
Missä normaalisti ihmiset (ja varsinkin naiset) oppivat ajamaan traktoreita ja maaseudun työkoneita, jos kasvaa kerrostalossa? Tai kuinka moni antaa kalliit koneensa harjoitteluun jollekin, joka ei ole koskaan ajanut.

No nyt ollaan oikeassa koulussa!

Pari eri-ikäistä Valtraa tuli ajettu ja uudempi John Deere. Vähän erilaista kuin se eräs Zetori..

Sitten treenattiin vielä rehunjakovaunun ja etukuormaajan käyttöä.

Söpöt tytöt navetalla arvioivat karjakkokokelaan toimintaa.

Paljon enemmän ois voinut ottaa valokuvia traktoreista,
mutta jostain syystä kameran muistiin oli tallentunut kymmeniä
kuvia hiehoista ja muun muassa tästä pikku Mangosta.

Tässä vielä viime kesältä se elämäni ensimmäinen traktori, jolla ajoin. <3

Lihajuttuja taas. Taitaa olla syksy.

Kalkkunat vihdoin lihana, pässien teurastusta suunnitteilla ja pakastimia sulateltu, että vuoden sato mahtuisi kylmään. Arvostan lihaa, joka on kasvatettu hyvin ja eläin on päässyt toteuttamaan luontaisia tarpeitaan. Siksipä kannattaa kasvattaa liha itse. Voi vaikuttaa eläinten oloihin juuri niin paljon kuin haluaa. 

Vapaana pihalla laiduntanutta ja luomurehulla
kasvanutta kalkkunaa valmiina juhlapöytään!

En ole ostanut possua aikoihin, koska tuotantotavat ovat sellaisia, mitä yksinkertaisesti ei voi tukea. Tonkiva ja touhukas elukka kuuluu mielestäni ulos kaivelemaan juuria ja juurakoita. Samoin porsitushäkkien käyttö useita viikkoja, on mielestäni jotain mitä ei hirveesti voi puolustella (muuta ku rahalla). Parin vuoden pekonittomuuden jälkeen täytyy todeta, että kyllä sitä possun lihaa vähän kaipaa. Se on hyvää! No joo, syön joskus luomupossua ja onhan sitä sianlihaa joskus tarjottukin (ja tottakai syön hyvällä ruokahalulla jos ruokaa tarjotaan :D ).

Löysinpä sitten Perkkiön tilan joka kasvattaa possua villinä ja vapaana. He myös ruokkivat siat kotimaisella rehulla. Päätin tarttua tilaisuuteen ja tilasin puolikkaan sian. Aivan mahtava setti muhkeita pekoneita, kasleria, kinkkua, kylkeä ja jauhelihaa saapui! Leikkuutavan sai päättä itse ja kuinka usein oikeasti voit ostaa lihaa mikä on edellisenä päivänä teurastettu? Lisänä luita, silavaa, pää ja sorkkakin.

Kuva: Perkkiön tila

Kuva: Perkkiön tila

Joskus meillä on varmaan omia possuja. Toivotaan. Treenataan nyt tämän kokkausta ensin ja tutustutaan vähän lisää mitä possukat tarvitsisivat elääkseen tyytyväisinä ja terveinä.

Sanottakoon vielä, että onneksi ainut vaihtoehto ei ole mennä S-K-marketin valikoiman mukaan tai vaihtoehtoina vain virallinen luomu tai sitten tehotuote, jonka alkuperästä ei tiedä edes tuottajamaata. Pieniä, eläinten hyvinvointiin keskittyviä tiloja on paljon ja ne ei toimi, ellei niiden tuotteita arvosta. Nyt syksyllä on paras aika bongata suoramyynti-ilmoituksia ja hankkia vuoden lihavarastot täyteen. Ei tarvi sitten jouluna itkeä, kun ei mistään saa luomukinkkua tai juhannuksena kun ei sa grilliherkkuja yhtään eettisemmin kasvatettuna.

Tässä vielä esimerkki pakastimen järjestämisestä:
pakastimen oveen lappu, jossa sisältö suurin piirtein.
Nimitarrat ei pysy kuitenkaan laatikoiden kyljissä ja ois kiva tietää
mistä päin pakastinta lähtee mitäkin etsimään. Suosittelen!

Omat kasvatit ruokana

Tämän kirjoituksen olen kirjoittanut 10.2.2013
Aihe nousi taas ylös, joten päätin julkaista tämän uudelleen.

Omat kasvatit ruokana

Lähiaikoina olen saanut keskustella tästä aiheesta yhä enemmän ja enemmän. Yleisin kommentti on "en voisi koskaan kuvitella syöväni omia eläimiäni". Useimmat pitävät silti ajatuksena hyvänä, mutta totuus tuntuu niin kauhealta, että ei voisi kuvitellakaan teurastavansa itse ja vielä itse kasvatetun eläimen.

En ole elämäni aikana koskaan joutunut perustelemaan, jos ostan kaupasta jauhelihaa, broilerisuikaleita tai tilaan ravintolassa pihvin. Miten lihan kulutuksesta on tehty niin helppoa? Halpaa, maukasta massaa, josta ei erota edes, että se on alunperin jostain hengittävästä otuksesta.

Eläinten teurastaminen ei ole kivaa. Se on homma joka täytyy tehdä jos liharuokaa haluaa pöytään. Teurastaminen, nylkeminen, suolistus ja paloittelu tapahtuu jokaiselle kaupan vakumipakatulle lihalle, vaikka sitä ei olisi itse näkemässä. Viime kesänä mietin, että jos en saa näitä lihaksi kasvattamiani eläimiä itse teuraaksi, alan kasvissyöjäksi. Hyvillä ohjeilla, kokeneempien ihmisten neuvoilla ja avulla homma onnistui kuitenkin. Sain onneksi paljon teoriatietoa ennen varsinaista teurastusta, joten ymmärsin mitä missäkin vaiheessa tapahtuu ja mikä on normaalia eläimen kuollessa. Kuitenkaan pupujen teurastusta edeltävänä yönä ei tullut nukuttua ja kukkopoikien haku navetasta pölkylle ensimmäistä kertaa veti aika hiljaiseksi.

Ei minulle käynyt niin, ettenkö voisi omia eläimiäni syödä. Mutta jotain minulle tapahtui: tuntuu inhottavalta syödä lihaa, josta ei tiedä missä se on elänyt ja minkälaisissa oloissa.

Kanasalaatti, broilersuikaleet ja rintafileet. Silmieni eteen tulee mielikuva linnusta, joka makaa paikallaan, on huonossa sulkapeitteessä, eikä nouse ylös kuin syödäkseen lisää. Ennen pidin lintuja enemmän verrattavissa kaloihin: köllöttelevät edestakaisin, syövät ja lisääntyvät. Nyt kanoja kasvattaneena olen tajunnut, että olin väärässä.

Tämän voikin lopettaa yhden suloisen lihakarjan kuvaan. Ulkoiltiin tänään vasikan kanssa pihaton puolella. Jyrinä veti hienoja pukkihyppelyitä, söi lunta ja otti vastaan tallityttöjen silityksiä.

Edelleen olen melko samoilla linjoilla.
Ehkä haluaisin vielä painottaa, että ostamalla ruokaa pöytääsi, tuet aina väistämättä jotain tuotantotapaa. Miksipä ei sitten sponsoroisi sellaista, joka täyttää omat kriteerit eläinten hoidolle ja kasvatukselle.

Ihana huomata nyt syksyn tullen useiden tilojen suoramyynti-ilmoituksia! On valittavana vapaana kasvatettua possua, luomukinkkuja, laidunruokittuja karitsoja,..

Vähemmän lihaa lautaselle, mutta laadukkaampaa.

Kotikanalan talvi

Talvi tulee. Ennen kylmää olisi vielä miljoona duunia tekemättä ja sitten pääsee vihdoin talvilepoon. Tai ainakin hengähtämään.

Ihan sama mitä puuhaat pihalla, me seurataan.

To do -listalla on tietty eläinten tilojen kunnostus talvea varten. Vanhat likaiset tai ylimääräiset kuivikkeet tyhjennetään pois ja orret ja pesät siivotaan. Tällä kertaa myös kalkitsin seinät. Kalkitseminen tekee pienenkin kopperon valoisaksi ja kai se jotain pöpöjäkin tappaa.

Lämpölamput kattoon, heinät ylisille eristämään ja kunnon luukku vielä ulkotarhan ovelle.
Tulkoon talvi.

Mitä tekee kana sillä välin?
Menee purukärryyn kylpemään.

Laitoin yhden houkutusmunan valmiiksi uuteen pesälaatikkoon.
Seuraavana päivänä sen viereen oli ilmestynyt toinen.

Kanat hyväksyivät uuden sisustuksen ja tulivat syömään. 

Muutama päivä myöhemmin ei enää uusi pesälaatikko kelvannut,
vaan jokainen käy ylhäällä seinällä olevassa vanhassa pesässä..

Oman maan tryffeleitä!

Kun oman pihan kasveja oppii tuntemaan, etsimään ja tunnistamaan, niin pienestäkin pihasta saa paljon iloa irti.

Olen onnekas, koska naapurustossa asuu todella monenlaista osaajaa. Tässä sunnuntaipäivän sankarit: Terhi ja lagotto Leo.

Leo on syntynyt Italiassa ja tietää miltä tuoksuu tryffelit. Terhi taas on innokas sienestäjä ja koirankouluttaja, joten hyvä tiimi kerrassaan. 

Sunnuntaina päätettiin tutkia, josko meidänkin pihalta löytyisi tryffeleitä ja vanhan tammen aurinkoinen edusta ei pettänyt: pieniä, tuoksuvia tryffeleitä saatiin monta! Voi, kuinka jännää tonkia maata koiran nenän johdolla ja vielä löytää pieniä nököjä, jotka tuoksullaan kertoi, että oikeilla jäljillä ollaan. Lajitunnistus on melko mahdotonta, koska kotimaisista tryffeleistä ei tietoa ole saatavilla, mutta jotain tryffeleitä ne ainakin oli marmorisen kuvioinnin ja parfyymisen tuoksun perusteella.

Tänään meillä siis syödään lajitunnistamattomia sieniä ja oman pihan leimaamattomia munia.
Living on the edge! :D

Potunnostoa

Koska kalenterissani on nyt yhtäkkiä ollut vapaapäiviä, ajattelin, että käytän ne edes etäisesti kouluhommiin. Mikäs sopisi paremmin maatalousalan opintoihin, kuin oman perunamaan sadonkorjuu.

Haemme yhdeltä läheiseltä teollisuusalueelta purua eläin pahnoiksi ja yhtenä päivänä oli roskakasassa myös hyviä lautoja. Niistäpä sitten naputtelin kellariin uuden laarin ja tartuin tohkeissani kuokkaan. Kuokka katkesi ja pottuja ei tullut laarillista, mutta en voi hirveän pettynytkään olla. Potut on laitettu joskus kesäkuun puolessa välissä maahan ja sen jälkeen ei ole juuri muuta tehty. Mullata ne olis pitänyt paremmin, koska vihreitä jouduin karsimaan pois, mutta on niitä nyt kahdelle hengelle kuitenkin ihan hyvin.

Seuraavana projektina uusi varsi..

Kellarin toimivuudestakaan en ole ihan varma, joten tämä olkoon hyvä määrä harjoitella. Kyllä ne varmaan talveen asti pysyy hyvänä? Tai sitten pitäisi laittaa hiekan sekaan.. en tiedä.

Perunasato nostettuna minikuokalla.

Uusi laari maakellarissa.

Muistilistaa seuraavaa kesää varten:
- Laita ylös mitä lajikkeita viljelet
- Muista mullata potut
- Kompostoitu hevosenlanta oli hyväksi kasvulle!
- Kateviljelyn jatkaminen varmasti kannattaa. Rikkaruohoja ei ole tarvinnut kitkeä ja niitä on tullutkin vasta kesän lopulla.

Kompostikasasta löytyi jättikokoisia toukkia.
Mikähän kuoriainen tosta tulee isona?

Pottumaasta löytyi myös kasviostani puuttuva rikkaruoho:
punapeippi.

Kirppistä ja kierrätystä

Omaa tavaroiden ostelua ja kulutusta tulee arvioitua aika ajoin ja varsinkin uutta tavaraa ostaessa miettii onko kaikki todella tarpeellista vai tyydyttääkö ostoksillaan vain shoppailuintoaan. Hävettää myöntää, mutta jostain syvältä sisimmästä nousee sellainen kuluttamisen euforia, joka innostuu, kun on rahaa ja pystyy kaupasta ostamaan uusia juttuja elämäänsä.

Ja sitten tulee järki, joka sanoo, että jos et todella tarvitse, niin älä osta. Ja jos ostat, niin osta hyvää ja kestävää. Ja kotimaista. Ja luomua. Ja eettisesti valmistettua. Äh. Onneksi on kirpputorit!

Tänä kesänä huomasin, että mulla ei ole kunnon ulkoiluvaatteita. Ei kuoritakkia eikä edes hyviä kenkiä trekkailuun. Vanhat verkkarit ja siskolta lainatut tuulihousut jalassa sitten viiletettiin ympäri Norjan vuoria ja välillä kastuttiin litimäräksi, kun ei kotoa lähtiessä löytynyt edes sitä sadetakkia mukaan. Olin mä niitä ulkoilutakkeja ja kurahousuja käynyt kaupastakin katselemassa, mutta eräilykampeet ei oikein mahtunut mun budjettiin mitenkään päin. Onneksi on kirpputorit!

Tänään sitten tuli täyttymys kaikkeen siihen puutteeseen ja vähän vielä herätysostoksia päälle!
Jotenkin mua ilahduttaa se, että mitään näitä tuotteita ei ole jouduttu minua varten kenenkään selkänahasta tai luonnonvaroista riistämään, vaan tavarat on jääneet jollain vanhaksi ja nyt roskiksen sijaan ne päätyvät minulle.

Aina ei löydä mitään, joskus ostaa ihan turhaakin kamaa, mutta joskus vaan löytyy se oikea kirppari ja sinne sattuu oikeat myyjät.

Nahkaiset McKinley vaelluskengät

Puma-tennarit

Nahkaiset Footprints-Birkenstock varrelliset syyskengät

Lapaset

Villasukat

Pipo

Sadetakki ja kurahousut (tuo maastokuviollinen)

Everest-kuoritakki (musta)

Icepeak-fleece

Marimekon jokamies-kauluspaita

Raidallinen huppari

Perustennarit

Kaikki oli hyvässä kunnossa, paitsi Marimekon paita, josta puuttui pari nappia.
Koko setti hintaan 79,60 €. Sillä rahalla en olisi kaupasta saanut edes niitä vaelluskenkiä. Saati sitten noita toisia nahkasaapikkaita, joilla aion tepsuttaa tulevat syksyt ainakin seuraavat 10 vuotta!

Ja sitten se hulluin heräteostos: Pöydäksi muuntuva, vanha, poljettava ompelukone: vain 20 €. Hihii! Sitten, kun joskus istun kynttilänvalossa pienessä jurtassani, voin korjata vaatteita ilman sähköä :D

Laidunkausi ja kakkapäivitys

Tänäkin kesänä meillä oli pieni lauma kevään pässikaritsoja kasvamassa. Pässit laidunsivat joutomaata ja vaikka ruokaa riitti niityllä paljon, niin sateinen kesä aiheutti herkästi laidunripulia. Siirrettiin pässipojat metsäisempään pusikkoon, jossa saivat järsiä lisäksi puiden kuoria ja muita kuitupitoisempaa evästä. Lisäksi tarjottiin enemmän kuivaa heinää lisäruokana.

Tämä on nyt vähän kakkapäivitys, mutta tätä kai se
karjakon arki välillä on. Voi sitä iloa, kun laitumelta
löytyy kuivia papanoita ja pässien masut on taas kunnossa.  :)

Lampaat on olleet kyllä yllättävän hyviä pusikon raivaajia. Metsikön reunalla kasvoi yli metrin korkeaa horsmaa, vatukkoa ja muuta risukkoa. Lampaat ovat lyhyessä ajassa rouskuttaneet kaiken, jopa metsästä on löytynyt syötävää. Naapurit antoivat tämän metsäkaistaleen käyttöömme ja nyt hyöty on molemminpuolinen, kun voidaan pitää eläimet oman pihan läheisyydessä, mutta niillä on maisemanhoidollinen tehtävä ja säästävät näin raivaussahan ja trimmerin bensaa.

Kaikki syöty siihen korkeuteen, nihin lammas yltää. 

Hyvä, että tuolta edes ihmistä näkyi, kun aitaa pystytettiin ja nyt pelkkä tanner jäljellä.
Syksy alkaa värittää maisemaa ja lisäruokintaa joutuu jo järjestämään.

Norjalaisen vuoristomaiseman inspiroimaa aidanpystytystä törmällä :D

Sorkkapolku

Syväekologiaa?

Kävin maanantaina luennolla, jossa avattiin vähän syväekologian periaatteita ja käsitteitä. Luennon piti Göran Ekström. Norjalainen filosofi Arne Næss ei ole suuntausta keksinyt, vaan muotoillut lähinnä ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi mistä on kyse ja Ekström avasi noita periaatteita.

Syväekologian ajattelusuunta on hahmoteltu jo joskus 70-luvulla, mutta filosofia ei juuri vanhene, vaikka periaatteita lukisi nykyäänkin.

Pääperiaatteet: 

1. Inhimillisen ja ei-inhimillisen elämän hyvinvointi ja kukoistaminen maapallolla on itseisarvo. Ei-inhimillisen elämän arvo ei riipu sen hyödyllisyydestä ihmisen tarkoituksiin.
2. Myös elämänmuotojen rikkaus ja monimuotoisuus ovat arvoja itsessään, ja ne myötävaikuttavat inhimillisen ja ei-inhimillisen elämän kukoistamiseen maapallolla.
3. Ihmisillä ei ole oikeutta vähentää tätä rikkautta ja monimuotoisuutta muuten kuin tyydyttääkseen välttämättömät tarpeensa.
4. Pyrkimys ihmiselämän ja kulttuurien kukoistamiseen sekä pyrkimys ihmisten väkiluvun laskemiseen ovat sopusoinnussa keskenään.
5. Nykyinen ihmisen aiheuttama häiriö ei-inhimilliselle elämälle on kohtuuton, ja tilanne on huononemassa nopeasti.
6. Siksi ihmisten toiminnan ja sen perusteiden on muututtava. Muutos vaikuttaa talouselämän, teknologian ja ideologian perusrakenteisiin.
7. Ideologinen muutos on pääasiassa muutosta kohti elämän laadun ja itseisarvon kunnioittamista, ei pitämistä kiinni elintason kohoamisesta. Laadun ja määrän ero tiedostetaan syvällisesti.
8. Kaikilla, jotka hyväksyvät edellä luetellut kohdat, on velvollisuus osallistua suoraan tai välillisesti tämän välttämättömän muutoksen aikaansaamiseen.

Sen verran kiinnostavalta kuulosti, että nyt on tilattuna lehti "Elonkehä" ja odotan minkälaista filosofista pohdintaa se tarjoaa. 

Onko mahdollista yhdistää ruoantuotanto, ekologia ja onnellinen elämä?

Maatalousalan perustutkinto!!

Koska elämässä tuli vastaan uusia innostavia mahdollisuuksia, päätin tarttua.
Aloitin opiskelut tähtäimessa maatalousalan perustutkinto ja eläintenhoidon osaamisala.

Tuli halu myös päivittää Pihlajamäen kotitilan kaatuneet nettisivut ja päätin laittaa koko paketin näin blogin muotoon. Pihlajamäen kotitilan Facebook-sivun pidän toki myös, mutta pitänee pitää vähän fb-taukoa, jotta opinnot pääsis hyvin käyntiin! :')

Sain koulusta peruutuspaikan, joten olen hieman myöhässä muiden luokkalaisten aikataulusta, mutta intoa on tehdä kaikki rästityöt vaikka samalta istumalta!

Ekana tehtävänä kasvion kerääminen.
Saimme listan, jossa lueteltuna 45 kasvia, lähinnä rikkaruohoja ja muita ei-viljeltyjä peltojen ja kasvimaiden kasveja. Omalta pihalta niitä löytyy runsaasti, joten ainakin osan saan koottua. Pitänee täydentää tuota ensi kesänä, nyt tulee sellanen syyskuun versio.

Mulla on ollut haaveena jo viime kesänä kerätä kasvio, mutta ei ole tullut toteutettua. Valokuvaten tulee nyt tämä kasvio tehtyä, mutta houkuttais joskus tehdä ihan oikea prässättykin versio noista oman pihan kukista.

Osa kasveista oli tuttuja, osa tutun näköisiä, mutten ollut kuullutkaan nimeä. Osa taas palautui mieleeni ja nyt ilahdun joka kerta, kun autolla ajellessa näen pellolla hevonhierakkaa ja muistan sen nimen.

Pistäkää kommenttia jos haluatte koko listan 45 kasvista ja itsekin etsiä ja tunnistaa ne.

Pihlajanmäen kotitila

Kuka ja mitä?

Taloamme ja tilaamme asuttaa minä sekä mieheni. Lemmikkinä ja vahtina toimii isovillakoira.

Pihallamme kasvaa vaihteleva määrä ruokaa: vihanneksia, marjoja, hedelmiä ja yrttejä. Metsästä haetaan sienet ja välillä yritetään narrata kaloja.

Vuosi 2013 aloitettiin toiminta uudessa mittakaavassa. Ystäväni ja pitkän linjan eläintenkasvattaja, Mika Pelttari, riensi apuun ja vuokrasimme naapurin vanhan navetan ja saimme aikaiseksi upean ja toimivan omavaraistalouden eläimineen. Tänä vuonna palataan juurille omaan kotiin, oman kasvimaan ääreen, nauttien siitä kaikesta, mikä on mahdollista pienellä pihalla. Takana on laiduneläinten hoitoa, lehmän ja kuttujen lypsyä, upeita kutsuja maalaistalon pihapiirissä ja loputon määrä lannan lapiointia, laitumien rakennusta, heinätöitä, rakentamista, eläinten ruokkimista, juottamista ja poi'ittamista. Nyt lähdetään hakemaan jotain muuta: rauhaa, hyviä raaka-aineita ruokapöytään ja omavaraisuutta.

Yhteistyö eri kasvattajien, kotieläinpihojen, kyläyhteisön ja muiden tahojen kanssa tuntuu ainoalta oikealta tavalta toimia. Yhteisöissä on voimaa, olit sitten pieneltä pihalta tai suurelta farmilta.

Miksi?

Mikään ei ole omalla lautasella niin hyvää, kuin itse kasvatettu ruoka. Kun näkee vaivan idättää, kasvattaa, ravita, kerätä ja kokata, tietää mitä syö ja toisaalta mitä sen eteen on tehtävä. Yleensä ruokaa ei mene roskiin tuon ketjun päätteeksi ja tulee kulutettua vain se mitä tarvitsee.

Mitä enemmän tutustuu tuotantoeläinten pitoon Suomessa, sitä enemmän näkee ongelmia ja moraalisia esteitä tukea rahallisesti tehotuotantoa. Kun samaan aikaan arvostaa maukasta ruokaa ja ruoanlaittoa, on vaihtoehtona alkaa kasvattamaan lihaa omaan pöytään. Täydelliseen omavaraisuuteen ei varmaan ole koskaan mahdollisuutta, mutta askelia oikeaan suuntaan voi ottaa helposti. Itse hoitamiensa eläinten oloihin on helppo vaikuttaa ja nauttiessaan oman pihan satoa tietää, mitä syö. Omilla eläimilläni on hyvä elämä ja hyvä kuolema.

Miksi pupuja?

Kani pystyy hyödyntämään ravintonaan ihmiselle kelpaamatonta vihantaa ja kaninliha on hyvin ekologinen proteiinin lähde ihmisen ruokavalioon. Kani lisääntyy melko helposti ja kasvaa nopeasti. Laskennallisesti kani tuottaa 3 kg lihaa samalla rehu- ja energiamäärällä, millä nauta tuottaa kilon. Kani on miellyttävä hoidokki ja tuottaa näin iloa koko elinkaarensa ajan. Kanimme kasvavat yhteisöissä, joissa on useampi naaras ja yksi uros. Poikaset kasvatetaan teuraspainoon sisaruslaumoissa. Eläinsuojelulakien määräämät kanien minimitilat ylittyvät moneen kertaan. Kanit teurastetaan ammattimaisesti ja rasittavilta teurasmatkoilta vältytään. Kanin liha on vähärasvaista, vaaleaa ja maukasta.

Kanien turkit otetaan hyötykäyttöön, ja teurasjätteet menevät lemmikkien ruoaksi.

Kaniemme liha päätyy lähinnä omaan ruokapöytäämme.
Saatavilla on turkkeja esim. koirien viehejuoksuun tai parkittavaksi, harjoitusriistaa metsästyskoiratreeneihin sekä muita tuotteita lemmikkien ruokintaan.

Historia

Tammikuu 2010
Asuin kerrostalossa Tampereella ja olin aina asunutkin kaupungissa. Minun mummilla tai papalla ei ole ollut maatilaa. Minä olen kotieläimistä ymmärtänyt eniten gerbiilistä tai koirasta. Kuusivuotiaaksi asti asuimme Helsingissä. Muistan, kun käytiin Fallkullan kotieläinpihalla. Näin lehmän, mutta se ei tullut niin lähelle aitaa, että olisin yltänyt rapsuttamaan.

Isosiskon kanssa kotieläinpihalla. Päätin ottaa kivan kissan mukaan.
Myöhemmin opin laittamaan kumpparit oikeisiin jalkoihin.

Nyt kuitenkin jostain syystä heräsi halu lähteä maalle. Tiesin, että kaikkea ei saa heti. Suurissa suunnitelmissa täytyy olla pitkäjänteinen tai todella rikas. Ja suunnitelmia voi toki muuttaa, jos alkaa tuntua huonolta.

Tein siis viisivuotissuunnitelman:
”Sitten, kun täytän 32, minulla on..”
Suunnitelma sisälsi talon maalla, lampaita, kanoja, saunan, leivinuunin ja lautalattian.
Lopussa oli vielä kaneetti: ”nyt kun deadline on päätetty, ei muuta kuin odottelemaan ajan kulua”.

2010 aloin kiinnostua enemmän ruoanlaitosta. Kokeilin erilaisia perinnereseptejä, kiikutin Ahlmanin tilalta maitoa itselleni ja valmistelin kotijuustoja. Aloin syödä perus kotiruokia perus raaka-aineista. Ei aina, mutta silloin kun kokkasin.

Koko kesän vapaapäivät vietin mökillä kalastaen, askarrellen ja vettä kantaen. Jotain iskostui taas syvemmälle päähän. Miksei aina voisi asua näin?

Syksyllä aloin etsiä taloa maalta. Tuntui tyhmältä palata mökiltä takaisin kaupunkiin. Taloa ei löytynyt. Keväällä 2011 olin jo niin tuskastunut, että päätin vaihtaa työpaikkaa. Olin tehnyt iltatyötä ruokaravintolassa piikoen jo monta vuotta. Päätin vaihtoehdoiksi kiva päivätyö tai jos ei löydy, niin kouluun opiskelemaan kotieläinten hoitoa.

Sain töitä Kauppahallista helmikuussa vain hetki ennen koulujen yhteishakua.

Jatkoin kokkailuja, tein kirppislöytöjä (lapikkaat, lammasturkki, juustomuotteja,..) ja päätin pitää haaveestani kiinni.

Yhtäkkiä elokuussa se talo sitten löytyi. Ihan perus omakotitalo. Vanha ja kunnostettava, mutta ei päälle sortuva. Ensimmäisinä viikkoina olin aivan sekaisin. Keitin koko ajan hilloja, mehuja ja leikkelin pensasaitoja. Lämmitin saunaa, istuksin pihakeinussa yötä myöten ja katselin peltoja sieltä suunnasta kun niitä näkyi. Juttelin naapureille, viiletin metsissä koirien kanssa ja rakensin komposteja. Veneiltiin ja tehtiin paljon hyvää ruokaa.

Seuraava kesänä, 2012, otin ensimmäiset hyötyeläimet.

Aika kummallista, että jo seuraavan vuoden tammikuussa tilanne oli tämä: vuokraamaani naapurin navettaan talutettiin lapinlehmä Ilmestys. Sitten juotin vasikalle iltamaidon. En voi uskoa tätä. Kun Ilmestys katseli uutta kotiaan isot pandasilmät ymmällään, silitin ekaa kertaa lehmää.

Mitä eläimiä meillä on ollut: nauta

Lehmä

Navettaan asteli tammikuussa 2013 ensimmäinen hieho. Pohjoissuomenkarjaan kuuluva säyseä lemmu on nimeltään Ilmestys.

Ilmestyksen seuralaisena on länsisuomalainen uudenvuodenaattona syntynyt sonnivasikka Jyrinä. Ilmestys sai oman kauniin lehmävasikkansa, Puhdistuksen, vappuaattona ja hoiti emän tehtävät esimerkillisesti. Antoi välillä hoitajienkin pihistää vähän maitoa. Kesän lopulla Puhdistus sai uuden kodin ja navetan vuokrasopimuksen purun myötä myös Ilmestykselle löytyi parempi paikka jatkaa leppoista emolehmän elämää.

Mitä eläimiä meillä on ollut: vuohi

Vuohet

Sylvi ja Vieno, ahneet ja ovelat suomenkutut. Kutut olivat nyt lypsyssä saatuaan kumpikin kaksoskilit keväällä.

Osa kileistä sekä Vieno muuttivat pian uusiin koteihin ja seuraava kevättä kohden myös Sylvi ja Selma-kili pääsivät astutettuna uutta omavaraistaloutta palvelemaan.

Mitä eläimiä meillä on ollut: lammas

Lampaat

Muutamia uuhia ja karitsoja on tilallamme asunut, mutta nyt on joukkoon vakiintunut lauma pässejä joka kesälle. On elämys istua kivellä keskellä laidunta pässilauman rynniessä mäkättäen luokse. Pässimme laiduntavat sekä kaupungin, että naapuruston pusikoituneita metsiä ja niittyjä. 

Talven tullen pässit menevät lihoiksi ja taljat lähetetään muokkaamoon. 

Mitä eläimiä meillä on ollut: riikinkukko

Riikinkukot

Sinihartiariikinkukkonuorikot Aleksei ja Anastasia. Vasta vuoden ikäiset tipuset ovat vielä kaukana aikuisiän väriloistosta, mutta kulkevat jo kruunut päässä.

Vuoden päästä tulostaan, alkoi riikkikukko saada väriä ja kumpikin "laulamaan" niin, että navetta raikasi. Koska lintumäärä ei pienemmälle pihalle muuttuessa voi olla niin valtava, myös riikeille etsittiin uusi koti. Riikit muuttivat alpakkatilalle ihastuttamaan kartanon pihapiiriä.

Mitä eläimiä meillä on ollut: koira

Lemmikkipuudeli

Isovillakoira Crino. Isäntäväen lenkkeilyttäjä ja kotia vahtia punk-puudeli.

Kuvassa myös edesmennyt Uni <3

Joskus aikoinani pidin puudeleille myös omaa blogia, joka löytyy osoitteesta http://puudeli.blogspot.fi/

Tuo blogi on kuitenkin ollut talviunilla jo 2012 lähtien, joten sieltä löytyy enemmänkin meidän näyttelyjuttuja ja muita kaupunkielämän kuulumisia. 

Crino on ensimmäinen koirani ja viime syksynä täytti jo 8 vuotta.

Mitä eläimiä meillä on ollut: munijakana

Kuvassa ensimmäiset munijakanani, kesän 2012 HyLinet.
Kesäksi 2013 otin kuitenkin ruskeita HyLinejä niiden mukavamman ja kesymmän luonteen takia. En ole katunut. Oman pihan kananmunia ollaan taidettu syödä jo vuosia.

Mitä eläimiä meillä on ollut: ankat ja hanhet

Ankat ja hanhet

Mitä olisi kesä ilman räpylöitä? Pekinginankat taapersivat tilallemme huhtikuussa ja perässä seurasivat söpöt hanhet Hauhalasta. Vesilintujen touhuista, läträyksestä ja räpylöiden läpsytyksestä nautittiin lämmin kausi ja talven pakkasilla syötiin makoisia paisteja.

Mitä eläimiä meillä on ollut: kalkkuna

Kalkkunat

Kesällä 2012 ensimmäiset kalkkunat tepasteli pihalla. Hurmaavia ja kilttejä tipusia, jotka kasvoivat vauhdilla.

Myöhemmin laumaan liittyi pronssikalkkunat Pehr Evind, Sirkku ja Mirkku. He asuvat nykyään jo muualla, mutta jälkikasvua jäi. Nyt kukkona toimii Yngve ja toiselta tilalta meille muutti pronssit Tellervo ja Tuutikki. Lisäksi kasvamassa on yksi nuori itse haudottu pronssikana.

Lihaksi on kasvamassa joka kesä lauma valkoisia lihakalkkunoita.
Meidän kalkkunoiden kasvatus ruokapöytään on saanut kiitosta myös ammattilaiskeittiöissä ympäri Tamperetta. Palvattuna maailman parasta siipikarjaa.

Mitä eläimiä meillä on ollut: kyyhky

Kyyhkyset

Laumaamme kuului myös pariskunta riikinkukkokyyhkyjä sekä toinen pari risteytyskyyhkyjä (nunnakyyhky x viestikyyhky).

Parit kujertelivat toisilleen ja ovat onnistuneesti munineet ja hautoneet jo useita poikasia. Eivät valitettavasti mahtuneet uusiin tiloihimme, joten nykyään ovat jo toisilla tiloilla.

Mitä eläimiä meillä on ollut: kani

Tuotantokaneja: söpöjä sydämenvalloittajia, jotka tuottavat vaaleaa lihaa ja lämpimiä turkkeja.

Kantaemot ranskanluppia ja kantaisinä viiniläistä, thyringeriä sekä valkoista maatiaista.